Arvoisat kuulijat,
Tervetuloa 112-päivän päätilaisuuteen, jota vietetään tänä vuonna täällä Ylivieskassa, Ylivieskatalo Akustiikassa.
112-päivä on valtakunnallinen hätänumeropäivä, jota vietetään eri puolilla Suomea joka vuosi helmikuun 11. päivänä. Teemapäivällä on kohtuullisen pitkät perinteet, sillä sitä on vietetty Suomessa jo vuodesta 1997. Tänä vuonna kampanja järjestetään siis jo 15. kertaa. Tapahtumajärjestäjinä toimivat eri turvallisuustoimijat yhdessä. Turvallisuus on yhteistyötä, johon tarvitaan turvallisuusviranomaisten, kansalaisjärjestöjen ja elinkeinoelämän lisäksi myös jokaisen ihmisen omaa vastuunottoa ja toimenpiteitä.
Valtakunnallisen päätapahtuman lisäksi Jokilaaksojen alueella järjestetään tänään myös 112-päivän turvallisuustapahtumat Pyhäjärvellä, Siikalatvassa ja Raahessa. Jokilaaksojen alueen laaja turvallisuustoimijoiden yhteistoiminta näkyy jokaisessa tapahtumassa.
112-päivän tapahtumien valmisteluista ja toteutuksesta vastaa alueen Turvakanava-hankkeen 27 eri tahoa. Mukana on 14 eri viranomaista, kahdeksan kansalaisjärjestöä sekä viisi muuta tahoa, joihin lukeutuvat mm. seurakunnan ja elinkeinoelämän edustajat. Jokilaaksojen alueen 112-päivän tilaisuudet ovat esimerkillinen osoitus yhteistyön voimasta ja vaikuttavuudesta. Kaikkien yhteisenä tavoitteena on pyrkiä edistämään sekä ihmisten että yhteiskunnan turvallisuutta.
Suomen 112-päivä lukuisine tapahtumineen on myös osa Euroopan yhteistä 112-päivää. Päivän tiimoilta järjestetään erityisesti tiedotukseen, kokemusten vaihtoon ja verkostoitumiseen liittyvää toimintaa. EU:n kansalaisia valistetaan eri puolilla Eurooppaa hätänumerosta 112 ja sen asianmukaisesta käytöstä.
Numeroiden 112 takaa löytyy auttajien ketju ” hätäkeskus - palokunta - poliisi - sosiaali- ja terveystoimi -”, jotka auttavat hätään joutuneita kiireellisessä avuntarpeessa. Hätäkeskus ja puhelimeen vastaava päivystäjä ovat tämän auttamisen ketjun ensimmäinen lenkki. Jotta hätään joutunut saa tarvitsemansa avun mahdollisimman nopeasti, tarvitaan asiantuntemusta, saumatonta yhteistyötä sekä oikeaa auttamisen asennetta.
Hätäkeskusten vastausnopeus on muutamassa vuodessa noussut erittäin hyvälle tasolle; 91 prosenttiin hätäpuheluista vastataan 10 sekunnissa ja 30 sekunnissa vastattujen puheluiden osuus on peräti 96 %. Tutkimusten mukaan suomalaiset tuntevat hätänumeron erittäin hyvin. Numeron tunnistaa peräti 96 prosenttia, joten valistus ja tunnettuuden lisääminen on onnistunut erinomaisesti.
Tunnettuus on hyvä asia, mutta se aiheuttaa myös ongelmia. Yli neljännes hätänumeroon soitetuista puheluista ei kuulu hätäkeskukseen. Näistä suurin osa on tahattomasti soitettuja virhepuheluita, mutta joukkoon mahtuu myös yli 100 000 ilkivaltaisesti soitettua puhelua. Virhesoittoja ja erehdyksiä varmasti tapahtuu jatkossakin, mutta ilkivaltaisten soittojen huimaa määrää on vaikea ymmärtää.
Jokaisen on tärkeää tuntea oma kansalaisen vastuunsa – ilkivalta ei tuo itselle mitään ja on aina joltain toiselta pois. Kun on kysymys palvelusta, jonka tehtävänä on turvata avunsaanti hädässä olevalle, ilkivaltaa ei voi hyväksyä missään muodossa.
Hyvänä muistisääntönä voidaan pitää sitä, että hätänumeroon 112 tulee soittaa aina kiireellisissä, todellisissa hätätilanteissa hengen, terveyden, omaisuuden tai ympäristön ollessa uhattuna tai vaarassa, tai jos on syytä epäillä näin olevan. Hätänumeroon ei pidä soittaa kiireettömissä asioissa eikä kyselytarkoituksessa. Tämä pätee myös erilaisissa häiriö- ja poikkeustilanteissa, joissa tiedustelusoitot saattavat tukkia hätänumeron. Hätänumeroon tulee soittaa myös silloin, jos haluaa ilmoittaa poliisille havaitsemastaan meneillä olevasta rikoksesta. Kuitenkin jos epäilyttää, onko kyseessä hätätilanne vai ei, on aina parempi soittaa hätänumeroon 112 kuin olla soittamatta.
Jotta hätäkeskuksiin kuulumattomat, kiireettömät kyselyt ja neuvontapuhelut voitaisiin ohjata muualle, on välttämätöntä kehittää kansalaisia varten palvelu, joka vastaa tällaisen neuvonnan tarpeisiin. Osa palvelusta voidaan hoitaa sähköisesti, mutta on varsin ilmeistä, että myös keskitetylle puhelinpalvelulle on tarvetta. Tämä on parhaillaan selvitettävänä ja uskon ratkaisun löytyvän varsin nopeasti, jos vain yhteistä tahtoa riittää.
Hyvät kuulijat,
Valtakunnallinen 112-hätänumeropäivä on erinomainen ajankohta puhua arjen turvallisuudesta ja siitä, miten jokainen voi omalta osaltaan huolehtia sekä omasta että lähiympäristönsä turvallisuudesta. Tavoitteena on tehdä Suomesta Euroopan turvallisin maa. Turvallisuus on paitsi hyvinvointia ja viihtyvyyttä lisäävä tekijä, myös erinomainen käyntikortti maamme rajojen ulkopuolella. Turvallisessa maassa on hyvä elää ja asua sekä työskennellä ja yrittää.
Valtakunnallista 112-päivää vietetään, koska onnettomuuksien, tapaturmien ja vahinkojen määrää halutaan vähentää. Useilla paikkakunnilla järjestetään tapahtumia, joiden tavoitteena on kiinnittää huomio vahinkojen ja onnettomuuksien ennaltaehkäisemiseen. Monet tapaturmat, tulipalot ja rikokset on vältettävissä suunnitelmallisella toiminnalla. Lisäksi 112-päivänä jaetaan tietoa ja opastetaan ihmisiä toimimaan oikein hätätilanteissa.
Ennaltaehkäisyn merkitystä ei koskaan voi korostaa liikaa. Jokainen ennalta ehkäisty rikos, tapaturma ja onnettomuus on aina paras vaihtoehto. Turvallisuusongelmien seuraamusten korjaaminen jälkikäteen tulee kalliiksi. Onnistunut ja tehokas ennaltaehkäisevä työ maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti ja se on järkevää koko yhteiskunnan kannalta. Kyse ei ole pelkästään euroista, vaan samalla myös inhimillisen kärsimyksen ja kivun vähentämisestä. Turvallisuuden parantaminen vaikuttaa myönteisesti myös ihmisten ja koko yhteiskunnan hyvinvointiin. Turvallisuus merkitsee turvallisia koteja, kouluja ja työpaikkoja, turvallista liikkumista ja asuinympäristöä.
Turvallisuus ja turvallisuuden tunne ovat tärkeitä asioita meille kaikille. Tapaturmat ja onnettomuudet eivät suinkaan tapahdu sattumalta, vaan niiden takana on varsin usein erilaisia syitä, joihin voidaan puuttua ja jotka ovat torjuttavissa ja vältettävissä. Vaaratekijät ja vaaratilanteet voidaan usein poistaa oma-aloitteisesti toimintatapoja muuttamalla, jo pienilläkin toimenpiteillä. Arjen turvallisuus on monesti ihmisestä itsestään kiinni, kyvystä tunnistaa mahdolliset vaaranpaikat, tahdosta noudattaa sääntöjä ja ohjeita, tarkkailla ympäristöä, ennakoida tulevaa, sekä taidosta tehdä vaaratilanteissa oikeita päätöksiä.
112 –päivänä haluamme kannustaa kansalaisia oman arjen sankaruuteen. Haluamme herättää jokaisen ihmisen oivaltamaan tavallisessa arjessa vaanivat vaarat ja estämään erilaiset vaara- ja hätätilanteet. Varsin yleinen näkemys turvallisuusalan ammattilaisten piirissä on, että ihmisten turvallisuustaidot ovat monella tavalla rapautuneet samaan aikaan kun jännittäviä elämyksiä ja kokemuksia halutaan yhä enemmän. Myös aiempaan kokemukseen ja tietoon luotetaan ehkä liian paljon silloinkin, kun olosuhteet ovat muuttuneet.
On tärkeää lisätä ihmisten oman vastuun ottamista ja oikeaa riskitietoisuutta oman turvallisuuden kannalta tärkeissä asioissa. Turvallisuutta ei voi ulkoistaa viranomaisille tai muille toimijoille, jokaisen on kannettava myös oma vastuunsa omasta toiminnastaan. Toisaalta yhteiskunnan on pystyttävä tarjoamaan nopeasti apua ja turvaa silloin, kun kaikki ei ole mennyt suunnitelmien mukaan.
Hyvät kuulijat,
Valtakunnallinen hätänumeropäivä on myös eri turvallisuustoimijoiden merkittävin ja näkyvin yhteistyökampanja, jolloin nostetaan valokeilaan Suomessa eurooppalaisittainkin varsin poikkeuksellinen viranomaisyhteistyö. Suomessa yhdestä puhelinnumerosta voi hälyttää apuun kaikki tarvittavat viranomaiset samanaikaisesti. Tästä mallista voimme olla kansainvälisestikin ylpeitä.
Turvallisuudesta vastaavien viranomaisten toimintaa on uudistettu varsin paljon viime vuosina. Alueellisten pelastuslaitosten perustaminen, poliisin uudistettu hallintorakenne sekä parhaillaan työn alla oleva mittava hätäkeskustoiminnan uudistaminen ovat kaikki tärkeitä virstanpylväitä, joiden lähtökohta on paremman palvelun turvaaminen kansalaisille kaikissa tilanteissa.
Turvallisuuden haasteet muuttuvat ja on täysin selvää, että meidän on pysyttävä kehityksessä mukana. Jokaisen uudistuksen yhteydessä on tärkeää huolehtia siitä, että yhteistyörakenteet säilyvät hyvinä ja mahdollistavat tehokkaat toimintatavat. Hätäkeskusuudistus on herättänyt paljon julkista keskustelua ja myös pelkoja siitä, miten ihmisten avun tarpeeseen vastataan tulevaisuudessa. Haluan kuitenkin korostaa, että turvallisuutta vaarantavia ratkaisuja ei tehdä ja katkeamaton palvelujärjestelmä varmistetaan kaikissa tilanteissa. Hätäkeskusuudistuksen yhteydessä parannetaan koko auttamisen ketjun toimivuutta.
Hätänumeroon soittavalle tärkeintä on, että puheluun vastataan mahdollisimman nopeasti, palvelu on asiantuntevaa ja apu lähetetään paikalle ilman viivytyksiä. Uudistus ei vie apua kauemmaksi avun tarvitsijoista. Ambulanssit, poliisit sekä palomiehet lähtevät hälytystehtäviinsä samoista paikoista kuin ennenkin.
Hyvät kuulijat
Hyvä turvallisuus syntyy usean eri tekijän yhteisvaikutuksesta. Turvallisuutta edistävät turvallinen koti-, asuin- ja työympäristö, toimivat peruspalvelut, hyvin suunniteltu liikenneympäristö, avun saanti silloin, kun sitä tarvitaan ja varmuus siitä, että rikoksiin syyllistyneet joutuvat edesvastuuseen teoistaan.
Turvallisuusasioiden hoito ja edistäminen eivät kuulu pelkästään turvallisuusviranomaisille. Vastuu turvallisuudesta kuuluu myös jokaiselle kansalaiselle. Arjen turvallisuus syntyy paljolti ihmisten itsensä halusta ja kyvystä kantaa vastuuta omasta ja lähiympäristön turvallisuudesta.
Tänään 112-päivänä täällä Ylivieskatalo Akustiikassa kuulette ja näette, miten jokainen voi itse vaikuttaa omaan turvallisuuteensa - miten torjua vaaroja ja onnettomuuksia ennalta omassa arjessa. Paikalla olevat turvallisuusviranomaiset ja muut turvallisuustyötä tekevät tahot ovat tänään täällä teitä varten. Jokainen on tervetullut keskustelemaan turvallisuusasioista. Haluamme kertoa miten voit ehkäistä tapaturmia ja onnettomuuksia sekä estää ennalta rikoksia, miten soitat oikein hätänumeroon ja miten viranomaisyhteistyö toimii hätätilanteissa.
112-päivä on rakennettu yhteistyön periaatteella. Haluan kiittää teitä kaikkia, jotka olette täällä mukana päivän tapahtumissa. Yhdessä onnistumme. Toivotan teille kaikille antoisaa 112-päivää!
Sisäasiainministeri Anne Holmlund
« Takaisin