Miksi mukaan?
Kaikkien turvallisuusviranomaisten on hyvä näyttää esimerkkiä, millainen on Arjen sankari. 112-päivän arjen sankaruus-pääteema on kaikille yhteinen, mutta siihen voi kukin turvallisuustoimija tuoda omat tärkeät panostuksensa.
Hätäkeskukset kampanjoivat EU-maiden yhteisen hätänumeron 112 asianmukaisen käytön puolesta Lähes joka neljäs hätänumeroon soitettu puhelu on hätäkeskukseen kuulumaton. Yli puolet hätäkeskukseen kuulumattomista soitoista on virhepuheluita tai tahattomia soittoja. Lisäksi tulee paljon mykkiä puheluita, jolloin kännykkä soittaa hätänumeroon itsekseen. Kolmas iso ryhmä hätäkeskukseen kuulumattomissa puheluissa on asiattomat tai ilkivaltaiset soitot. Muista, että turha soitto saattaa viivästyttää todellisessa hädässä olevan henkilön avun saantia kohtalokkain seurauksin. Tiesithän, että hätänumeron väärästä tai ilkivaltaisesta käytöstä voidaan rangaista. Siirry Hätäkeskuslaitoksen sivuille »
Poliisin ennalta estävällä työllä vähennetään ilkivaltaa ja järjestyshäiriöitä Poliisin on kehittänyt yhdeksi ennalta estävän toiminnan muodoksi lähipoliisitoiminnan, joka on poliisin perustehtävän hoitamista kansalaisläheisesti, laadukkaasti ja tehokkaasti. Sen tavoite on tuottaa turvallisuutta ja turvallisuuden tunnetta, vähentää ja ehkäistä rikollisuutta ja järjestyshäiriöitä, ja siten myös säilyttää poliisikuva myönteisenä ja poliisiin kohdistuva luottamus korkealla tasolla. Siirry Poliisin sivuille »
Palokunnat kertovat, miten tulipalon syttyminen estetään Pelastustoimen tehtävänä on ehkäistä tulipaloja ja muita onnettomuuksia. Onnettomuudet voidaan ehkäistä, kun turvallisuusnäkökohdat otetaan huomioon kaikessa toiminnassa jo alusta pitäen. Turvallisuustyötä tehdään yhteistyössä muiden viranomaisten, yhteisöjen ja asukkaiden kanssa. Keskeinen toiminnan painopiste on asumisen paloturvallisuuden parantaminen. Tulipalo yllättää ja pelottaa aina. Tulipalossa hätääntyy helposti ja siksi on tärkeää, että on pohtinut etukäteen, mitä tehdä, jos tulipalo kuitenkin osuu kohdalle. Tulipalo on helpompi estää kuin sammuttaa! 112-päivän tapahtumassa palokunnat opastavat, miten ehkäiset tulipalon syttymisen kotona. Siirry Pelastustoimen sivuille »
Kunnan sosiaali- ja terveystoimi ehkäisee kaatumisia Vuosittain sattuu kotona ja vapaa-ajalla yli 600 000 tapaturmaa. Erityisen paljon suomalaisille sattuu liukastumisia, putoamisia ja kaatumisia. Niiden seurauksena vuosittain menehtyy yli tuhat suomalaista ja sairaalahoitoon joutuu kymmeniä tuhansia ihmisiä. Tapaturmat voitaisiin kuitenkin välttää ennakoimalla riskit ja panostamalla turvallisiin olosuhteisiin sekä suojavarusteisiin. Tapaturmaan langenneista suomalaisista puolet on sitä mieltä, että turma olisi ollut helposti vältettävissä. Siirry Sosiaali- ja terveysministeriön sivuille »
Vapaaehtoinen pelastuspalvelu auttaa kadonneiden etsinnässä Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (Vapepa) koulutetut vapaaehtoiset esimerkiksi etsivät esimerkiksi kadonnutta maastosta, antavat loukkaantuneelle ensiapua ja järjestävät kotinsa menettäneelle majoitusta. Toiminnassa on mukana noin 20 000 vapaaehtoista eri puolilla Suomea. Vapaaehtoinen pelastuspalvelu on toiminut Suomessa jo 45 vuotta. Toimintaa koordinoi Suomen Punainen Risti. Kunnan vapepalaiset esittelevät toimintaansa 112-päivän tapahtumassa. He toivovat löytävänsä lisää ihmisiä mukaan toimintaan. Siirry Vapaaehtoisen pelastuspalvelun sivuille » |