112-päivä
112-päivä on valtakunnallinen teemapäivä, jolloin korostetaan turvallisuuden merkitystä ihmisten arjessa. 112-päivää vietetään eri puolilla Suomea joka vuosi helmikuun 11. päivänä. 112-päivää on vietetty Suomessa jo vuodesta 1997.
112-päivän valtakunnallisen kampanjan strategiset linjaukset (pdf) »
Suomen 112-päivä on osana Euroopan yhteistä 112-päivää. EU:n kansalaisia valistetaan 112-päivänä eri puolilla Eurooppaa hätänumerosta 112 ja sen asianmukaisesta käytöstä. Lue lisää (pdf)

112-päivästä on tarkoitus saada eri turvallisuustoimijoiden merkittävin ja näkyvin yhteistyökampanja, jonka tuloksena on arjen vaarat tiedostava ja hätätilanteissa osaava sekä vastuunsa tunteva ihminen.
Useilla paikkakunnilla järjestetään 112-päivän tapahtumia, joiden tavoitteena on kiinnittää ihmisten huomio vahinkojen ja onnettomuuksien ennalta ehkäisemiseen. Monet tapaturmat, tulipalot ja rikokset on vältettävissä suunnitelmallisella toiminnalla. Jokainen voi tehdä paljon oman ja läheistensä turvallisuuden eteen.
112-päivän aikana muistutetaan myös hätänumerosta 112 ja siitä, että numero toimii nyt kaikissa EU-maissa. Valistusta annetaan mm. siitä, milloin hätänumeroon on aiheellista soittaa ja milloin ei sekä miten tulee toimia, jos hätätilanne kaikesta huolimatta yllättää.
112-päivä tukee sisäisen turvallisuuden ohjelmaa, jonka tavoitteena on, että Suomi on Euroopan turvallisin maa vuonna 2015. Ohjelma perustuu laajaan turvallisuuskäsitteeseen, jonka mukaisesti hyvä turvallisuus syntyy usean eri tekijän yhteisvaikutuksesta. Turvallisuutta edistävät turvallinen koti-, asuin- ja työympäristö, toimivat peruspalvelut, hyvin suunniteltu liikenneympäristö, avun saanti silloin, kun sitä tarvitaan ja varmuus siitä, että rikoksiin syyllistyneet joutuvat edesvastuuseen teoistaan.
112-päivän tapahtumajärjestäjinä toimivat eri turvallisuustoimijat yhdessä.
Katso, mitä tapahtumia omalla paikkakunnallasi järjestetään »
Sinun elämäsi. Sinun numerosi. Kaikkien 112. Älä missaa sitä! |